Aurinkoa ja avantoa

Syysjärvellä oli tänä viikonloppuna täydellinen pakkaskeli, aurinko paistoi ihanasti eikä tuulikaan tuivertanut liiaksi. Saimme avannonkin uudelleen auki, se kun oli paukkupakkasilla hieman ehtinyt uudelleen jäätymään.

 Pojat kävivät kävelemässä vastarannalla, juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Kiipesivät kalliolle katsastamaan maisemia ja hankea kuulemma oli lähemmäs puolta metriä, eli lumikengille olisi tällä kertaa ollut kysyntää.