Puuhommia ja pullantuoksua

Omassa metsässä oli pari kaatunutta puunrunkoa, jotka ovat joutuneet odottamaan pääsyään pätkittäväksi. Säät suosivat tekijää, lämpömittari osoitti pikkuisen nollan alapuolelle ja valoakin alkaa jo riittämään pidemmälle iltapäivään. Siispä puunpilkkomispuuhiin! Ja kyllähän siitä saatiin toista kuutiota puuta, kelpaa taas nautiskella rantasaunan lämmöistä ja takkatulen loimusta. 

Salaperäinen laduntekijä oli tehnyt hiihtoladut jäälle, ja latu kulki ihan läheltä rantaa. Aivan mahtava hiihtolomaylläri! Lapsilla riitti puuhaa, kun laskivat kelkalla pihatietä, ja eivät kertomansa mukaan ainakaan tehneet mitään lumimajaa metsään.

Pari kyläilijääkin kävi pyörähtämässä, hyvä tekosyy leipoa korvapuusteja! Kolme pellillistä hävisi herkkusuiden toimesta hyvinkin rivakasti.

Samalla tuli testattua myös yleiskoneen taikinakoukku, aikaisemmin on tullut tehtyä taikinat kääntelyosalla, joka siis alustaa taikinaa ihan passelisti sekin. Leivontatarvikkeet alkavatkin olla aika hyvin kasassa, joskin tällä(kin) kertaa kaulimen virkaa toimitti vesipullo...