Talvisia puuhia

Hiihtolomakelit hellivät ja Syysjärven jäälle oli jälleen tehty ladut! Hiihtämällä pääsi pitkälle pitkin Syysjärvenselkää ja kiertämään läheisiä saaria, joten olihan sitä lähdettävä seikkailemaan ja selvittämään, minne asti ladut vievät. Ja tosiaan, aika ihanteellisissa olosuhteissa sai hiihtää.


Sen verran oli pakkasasteitakin, että saatiin kolattua ja jäädytettyä luistelua varten rannasta pieni alue tasaiseksi. Lapset pääsivät luistelemaan, hiihtämään ja laskemaan mäkeä - mikäs sen parempaa!

Maaliskuun alun kunniaksi päästiin nauttimaan seuraavana viikonloppuna upeasta revontulten tanssista, kun taivas täyttyi taas värikkäästä loisteesta. Kokeilimme nauhoittaa timelapse-videota alkuyön revontulista, ja siitähän näkyi ihan mukavasti, kuinka revontulet lopulta täyttivät koko pohjoisen puolen taivaan.